-  Etusivu  -  Koiramme  -  Uutiset  -  Tulokset  -  Galleria  -  Linkit  -  Yhteystiedot  -  Vieraskirja  -




KUULUMISIA 2009


29.11.2009
Lunta sateli alkukuusta, mutta nytten sekin on jo täysin sulanut pois. Harmi... Toivottavasti kohta sataisi kunnolla lunta, loppuisi jatkuva kurakausi. Meillä on ollut hiljaiseloa vähän joka suuntaan nyt. Omaksi mielenvirkeydeksi jotain pientä treenattu välillä. Otin mm. kanidamilla jälkeä Kasmalle sekä myös Toscalle. Molemmat menee täysin ilmavainulla lähes koko matkan. Kasma menee aluksi maavainulla, kun lähetän sen makuuasennosta aloituspaikalla. Nostoissa eikä palautuksissa mitään ongelmaan, vaikka kaninkarva damin päällä onkin. Tosin kani ei ole koskaan Kasmalle ollut mikään ongelma nome-treeneissä. Tosca kantoi elämänsä ekaa kertaa ulkona kanidamia, sisällä olin pari kertaa aikaisemmin kannattanut. Hyvin toimii pappakin. :) Ehkäpä iso läjä pehmoja leluina on edesauttanut ettei karva ole mikään outo elementti suussa.

Toscalle meinasi iskeä taas silmätulehdus, mutta otin heti ensioireiden (rähmi normaalia enemmän) huomattua yhteyttä eläinlääkäriin ja yhteispäätöksellä päätimme aloittaa Toscalle silmätippakuurin jälleen kerran. Eläinlääkärin suosittelemana annoin myös lyhyemmän kuurin samoja tippoja Kasmalle, jotta tästä "kierteestä" päästäisiin.
Kasma taasen ripuloi pari päivää viime viikolla. Taisi tuon kostean, jo mädäntymään alkaneen heinän syönti ulkona ainakin osittain aiheuttaa vatsanpuruja. Aina niin luotettava canicur-tableteilla päästiin tästäkin vaivasta.

07.11.2009
Olemme nautiskelleet syksystä ja alkavasta talvesta. Välillä treenailtu tokoa ja nomea ja sitten on tehty pitkiä retkiä metsissä lenkkeillen. Viime yönä satanut lumi sai pojat villiintymään. Käytiin samoilemassa tuossa lähimetsässä yli tunnin verran ja pojilla oli kivaa. Möyrysivät pitkin piennarta vähän väliä, sitten painelivat hepulijuoksua välillä. Hauskaa oli pojan viikareilla.
Kasman kanssa oli tarkoitus startata tokossa avoimessa luokassa nyt syksyllä, mutta niihin kisoihin mihin oli tarkoitus mennä, oli paikat jo täyttyneet heti, joten emme sopineet kisoihin. No ensi vuonna sitten aloitellaan avoluokkaa tokossa, kokeillaan taipparit päästä läpi ja vepessäkin aloittaa kisaura. Siinähän sitä onkin jo tavoitetta ensi kaudelle.
Tosca saa nauttia eläkepäivistä, mutta edelleen pappa on monessa mukana. Oppi näin vanhalla iällä myös "olemaan noutaja" eli noutamaan ja palauttamaan riistaa!!

30.10.2009
Tosca täytti 9 vuotta!!! Onnittelut kultakuononi!
18.10.2009
Treeniä pukkaa...
Kasman kanssa on nyt treenailtu noutohommia ahkeraan. Dameilla sekä riistalla. Tänään treenailtiin riistadameilla (siipiä dameissa kiinni). Ensimmäisellä damilla Kasma mietti vähän aikaa että mitäs tälle tehtäisiin, sillä damissa oli kiinni teerinsiipiä. Teeriin kun ei Kasma ole vielä koskaan päässyt tutustumaan. Hakualue oli etuosaltaan hyvin tiheä kasvistoltaan ja sitten alueen takaosa oli harvempaa mäntymetsää. Koira ei saanut suoraa katsekontaktia ohjaajaan, joten joutui Kasmakin tällä ekalla damilla oikeasti tekemään päätöksen aivan itse. Pienen mietinnän jälkeen dami suuhun ja eikun vauhdilla tultiin mun luo. Upea homma! Ei ainakaan ruvennut harrastamaan sitä viime vuotista "tuu itse hakee tämä" -juttua (meni silloin damille ja seisoi sen luona ja katsoi minuun että täs on tuu hakee.)
Toista damia tuodessaan Kasma juoksi toisen hakualueella olevan damin ohitse. Tämän huomatessaan Kasma "pakitti" ja valitettavasti vaihtoi damin kutsuista huolimatta. No vaihdon jälkeen palautti damin suoraan käteen. Haetutin kaikki 6 damia Kasmalla, virtaa riitti koko ajan. Vielä lopuksi otin pari eteen meno treeniä ja damin kantoa palkkioksi hienosti tehdystä työstä.
Toscalle päätin kokeilla mitä meinaa riistadamista. Tosca kun ei ole ollut järin kiinnostunut koskaan linnuista eikä ole niitä suuhunsa suostunut ottamaan. Ensimmäiseksi ihan damin heitto ja haku hihnassa. Mitä tekikään vetreä pappa? Dami suorilla suuhun siivistä huolimatta ja palautti minulle. Otin vielä pari markkeerausheittoa Toscalle ja joka kerta palautti käteen asti. Koira joka ei ole liki 9 vuoteen kuin haistellut lintua ja todennut että phyi, ota ite lintus... Ei edes nuorempana kiinnostanut tälläinen riistadamikaan... Kyllä se näköjään vanha koirakin oppii... Toscastakin näin veteraani iällä kehkeytyy näköjään oikea noutaja :)

05.10.2009
Damitreenit Kasmalle sekä hieman Toscallekkin.
Kasmalle ja Cinnalle tehtiin hakua "samaan aikaan". Eli toinen odotti vuoroaan, kun toinen oli työskentely vuorossa. Hyvää maltti treeniä. Kasma oli erittäin kuuliaista poikaa ja maltoi hyvin odottaa vuoroaan Cinnan hakiessa. Kasma teki todella hienoa ja innokasta hakua, eikä enää häirinnyt toisen koiran läsnäolo tai hajut alueella. Tietää mitä tehdään ja keskittyy täysin siihen. Kaiken kaikkiaan 6 damia haetutin Kasmalla, hienosti jaksoi keskittyä kaikkien hakuun. Kerran meinasi lähteä dami suussa seuraavaa etsimään, mutta "pienen karjaisun" jälkeen sitten palautti minulle. Damit pääsääntöisesti tulee käteen asti, mutta välillä tiputtaa jaloille. Taitava kultsukainen!
Toscalla haetutin 3 damia ilman hihnaa. Toscahan on aikaisemmin aina jäänyt mielluummin leikkimään damin (tai yleensä minkä tahansa "noudettavan") kanssa. Tänään pappa kuitenkin palautti kaikki kolme damia minulle yltiömäisten kehujen säestyksellä. Toscan haku vauhti oli veteraanimaisen hidasta, mutta nenä kävi ja damit löytyi. Mutta mihinkäs sitä enää pian 9 vuotta täyttävällä Toscalla on kiire. :)
Lopuksi päästettiin noutajaviisikko juoksentelemaan hiekkamontulle.

20.9.2009
Vuoden tauko päättyi tänään....
Kasmalle otin n. vuoden tauon jälkeen riistatreenit. Viime syksynä viimeksi yritimmä taistella linnun ottamista maasta huonoin tuloksin. Kasman haku on ollut todella hienoa aina, mutta riistan ylösnostot jääneet uupumaan. Eli löytää riistat, mutta riistalla katsoo minua, että tässä on, tule hakemaan.
Tänään otin ensimmäiseksi ihan markkeerausheiton Kasmalle helppoon maastoon. Jännityksellä odotin mitä poika meinaa. Karkasi hihnaa pois ottaessa vaakulle. Otti suoraan empimättä variksen suuhunsa ja palautti minulle. Palkkauksena hirmuiset kehut ja namipalat. Kasmalla loisti silmät ja oli selvästi innoissaan treeneistä.
Jätin sitten Kasman paikalla oloon ja vein itse variksen kauemmas, palasin Kasman luo ja olin juuri käskemässä hakuun, kun Kasma jo livahtikin hakuun. Nyt joutui etsimään lintua, mutta hienosti löytyi. Pari sekunttia seisoi linnulla, mutta sitten päätti ihan itse että viempäs tämän mammalle. Palkkasin kehumalla ja namuilla. Hienoa työtä! Vaikka tuossa parin sekunnin aikana kerkesin miettiä, että nytkö se temppuilu taas alkaa...
Tein vielä kolmannen haun. Tällä kertaa vein variksen vielä vaikeampaan paikkaan, jotta Kasma joutuisi oikeasti etsimään lintua. Tämä lintu palautuikin suorilla ilman mitään empimisiä käteen. Tästä on hyvä jatkaa nou-treenejä...

Treenien jälkeen päästettiin noutaja viisikko juoksemaan hiekkamontulle. Kiitos Jannalle ja tytöille treeni- ja lenkkiseurasta!

17.9.2009
Otin Kasmalle tänään pitkästä aikaa hakua dameilla. Kasma oli ihan tohkeissaan ja vauhtia riitti hakualueella. Janna heitti ensin markkeerausheiton ja Kasma sinkosi hakuun. Vauhti oli niin kovaa että ensin juoksi markkeerausdamin ohi, mutta kääntyi heti ja palautti suoraan minulle. Tosin niin innoissaan oli että sylkäisi damin jalkoihin ja lähti lähes samointein uuden etsintään. Toinen dami tulikin jo sitten käteen asti ja nyt malttoi odottaa jo lupaa lähteä hakuun. Kaikki viisi damia haki erinomaisella vauhdilla ja palautus tuli suoraan minulle. Taitava koiruus! Viikonloppuna on tarkoitus näyttää pitkästä aikaa varistakin pojalle. Katsotaan onko pitkä tauko tehnyt hyvää vai päinvastoin. Kasmallahan ongelmana on ollut linnun maasta ottaminen suuhun. Hakee hyvin riistat, mutta on jäänyt sitten sinne seisomaan ja katsomaan minua että täällä on. Kun suuhunsa riistan ottaa niin sitten palauttaa suoraan minulle. Mutta viikonloppu näyttänee kuin käy....

14.9.2009
Vierailtiin jälleen eläinlääkärin puheilla....
Pojilla alkoi viikonloppuna töhnimään ruskeeta töhnää korvat ja Kasmalla lisäksi huomasin että ihoon oli ilmaantunut ruskeita länttejä alaselkään, lonkkiin, häntään sekä kupeissiin. Töhnä sekä länteissä että korvissa haisi todella pahalle. Sillä soittelinkin tänä aamuna ell Kirsille tilanteesta ja saimme ajan täksi päiväksi. Hiivaa olin itse epäillyt oireiden aiheuttajaksi ja jo puhelimessa Kirsikin epäili samaa.
Paikan päällä sitten hiivaksi oireet todettiinkin. Korvat tarkistettiin ja Toscalle määräsi Kirsi tipat korviin, sillä ne punoittivat. Kasmalla ei vielä tulehdusta, töhnää sitäkin enemmän siellä. Kasman iho-oireetkin on joko hiivaa tai sieni-ihottumaa, joten saimme Malaseb-shamppoota siihen hoidoksi. Nyt pitääkin poika pestä sillä 2 kertaa viikossa. Samalla eläinlääkäri tarkasti Toscan anaalit, kun pappa silloin tällöin vetää takamustaan pitkin maita ja mantuja. Onneksi se puoli kunnossa.
Pojat pääsi tuttuun tapaan myös puntariin eläinlääkärillä. Tosca painoi 35.7kg, mikä on hyvä papalle. Mutta entäpäs tämä minun pikku prinssiseni... silmämääräisesti poika on laihtunut, mutta mittari oli erimieltä. Kasma painoi 39.4kg eli olis lihonut 1,4kg heinäkuun puolesta välistä.

Kotiinpäin ajellessamme piipahdimme maalla keräämässä tyrnit talteen ja pojat saivat siinä rauhassa ulkoilla omia aikojaan. Hauskaa oli pojilla, eikä Tosca olisi millään halunnut vielä lähteä kotiin, kun sen aika oli.

27.8.2009
Eilen vepeiltiin jälleen. Otin Kasmalle vientiä. Kaksi onnistunutta vientiä lyhyemmällä matkalla meni hyvin. Siihen olisi pitänyt jättää, eikä ahnehtia. Kolmas, vielä hieman pitemmältä matkalta, ei sitten enää onnistunutkaan. Heli R. sanoikin että Kasma ei saata kestää toistoja tässä liikkeessä. Kokeiltiin sitten että pidin taukoa, jolloin muut ryhmäläiset teki välissä. Sitten otettiin uudestaan "pitkältä matkalta" (arvio n. 20m) suoraan vienti. Kasma lähti todella hienosti, välillä meinasi kääntyä (käänti päätään hiukan, josta arvasin että nyt meinaa kääntyä), mutta käskin jatkamaan vientiä. Veikin suoraan sitten veneelle asti. Hieno homma! Tämän jälkeen ei vientiä enää otettu, eikä tulla ottamaan kuin sen yhden ainoan kerran onnistuneesti aina. Otin lopuksi vielä Kasmalle veneestä hypyn, kun se siitä niin kovasti nykyään pitää. Tähän olikin hyvä lopettaa nämä treenit!
Joten lienee meillä toivoa koesarallakin, kun vienti ei onneksi tarvitse kuin sen yhden ainoan kerran kokeessa tehdä! :)

25.8.2009
Pienet aamutokoilut Kasmukan kanssa. Ihan vain kokeilu mielessä mitenkä on tauko tehnyt terää vai onko auttanut mitenkään. Ja sitä paitsi jos meinaa kokeisiin mennä, niin pitäisi sitä kai ilmoittautuakkin ja treenata  :)
Otin ensin hieman seuraamista koiran viritykseksi. Naksun avulla palkkaus. Hienoa seuraamista! Sitten otettiin estehyppyä avon tyyliin. Kasma teki loistavasti. Ekalla hypyllä istuminen esteen takana "vaati aivotyötä" muutaman raks raks, mutta istuutui nopeasti kuitenkin sitten. Takaisin tullessa ekalla hypyllä kolautti estettä. Toisella hypyllä sitten jo istuminenkin oli nopeampaa ja esteetkin jäi kolisuttelematta takaisin tullessa.
Seuraavaksi treenailtiin parit noudot, malttaa Kasma onneksi jo istua paikallaan vaikka kapula lentääkin. Hyvällä vauhdilla hakee ja palauttaa, sivulle tulo kapulan kera jää vähän vinoon. Pientä hiomista siis...
Sitten ne meidän murheen kryynit... kaukot.... Otin takapalkaksi hieman Toscalta kuppiin jääneet jämät aamuruuasta. Takapalkka metrin päässä Kasmasta. Jätin "kaukorutiinein" Kasman makuulle ja menin rohkeasti n. 5-6metriin. Mitä tekikään Kasma!?! Heti ekalla käskyllä nousi istumaan... Jee! Sitten käskin maahan ja uudelleen istumaan. Toinenkin istumaan nousu onnistui loistavasti, oli jopa parempi istuma-asento kuin ekalla. Tästä Kasma pääsi ruokakipolle. Miun taitava pieni koiruus!!

Kasman silmätulehduskin voitettu tällä erää, kuuri loppui viime torstaina. Kolme kuuria siihen tarvittiinkin. Toscalle se kuitenkin kerkisi tarttua (silmät alkoi rähmiä viikko sitten maanantaina), mutta onneksi on noita tippoja  mitä laitella. Hyvältä näyttääkin että parantuisi. Jos vielä uusii kummallakaan niin sitten suuntana on eläinlääkäri. Toivotaan nyt että tällä erää olisi tässä nämä sairastelut.
Toscalla vauhti on edelleen huima, vaikka ihan ei aina tuo kroppa meinaa kestää. Pientä kipuilua on ollut selässä, mutta siihen on hoitona annettu BOT-manttelia ja Silja on käynyt hieromassa kerran kuussa. Näillä on päästy etiä päin, eikä esim. kipulääkitystä ole tarvinnut antaa. Aloitin Toscalle 16.8. MSM-jauheen syöttämisen, jota moni on kehunut hyväksi nivelvalmisteeksi. Katsellaan mitenkä aine vaikuttaa vanhoihin niveliin.

20.8.2009
Eilen käytiin vielä vepeilemässä Kasman kanssa. Otin vain vientiä Kasmalle. Tällä kertaa vain lyhyellä matkalla, jotta pojalle saisi sitä varmuutta ja uskoa liikkeeseen. Kasma lähti hyvin rannalta käsin jo vientiin, mutta juuri kun pitäisi ruveta uimaan, niin kääntyi takaisin. Rannalla Kasma odottaa selvästi vientiesinettä suuhunsa ja lähtee hyvin, suuntakin oikea. Saatiin kuitenkin pari onnistunutta vientiä Kasmalle lyhyeltä matkalta. Näitä vaan pitää toistaa ja toistaa, kun siten alkaa lyhyellä matkalla toimia vienti hyvin niin vasta sitten lisätä matkaa pikkuhiljaa.
Intoa ei Kasmalta kyllä puutu tähän lajiin, pikemminkin pitää vähän rauhoitella ettei ylikierroksille mene.

14.8.2009
Treenailtiin toko eilen Pärnällä kera Aija ja koiruudet sekä  Katla -karjis kera omistajan.
Ennen muiden tuloa Pärnälle, otin Toscan kanssa hiukan seuraamista ja luoksetuloa. Pallo palkkana valtavan ihana. Tosin siihenkin loppui kiinnostus kun treenikamut saapui.

Alkuun otettiin paikalla olo. Menin a-esteen taakse piiloon ja hurahti siellä piilossa n. 4 minuuttia. Koirat makasi kaikki niillä sijoilla mihin jätettiinkin. 
Otin Kasmalle sitten seuraamista pienen pätkän. Kontakti on mahtavaa, mutta edelleen ne perusasennot meinaa jäädä tekemättä. Hiomista vaan lisää tässäkin. Sitten otettiin noutoa. Hyvin Kasma nykyään jo malttaa istua ja odottaa käskyä, vaikka kapula lentääkin. Alkuun syöksyi aina perään. Nouto oli loistava, sivulle tuloa pitää vaan treenata lisää kapulan kanssa. Nyt jäi vinoon istumaan. :)
Kokeilin avon luoksetuloa, ensin vain sanallisella käskyllä. Käskyn annoin puolessa välissä matkaa, mutta Kasma pysähtyi vasta metri ennen mua. Vähän on hidasta toi käskyn perille meno.... :D Otettiin uusiksi luoksetulo, vahvistin pysähtymistä käsimerkillä kera pallon. Nyt Kasma pysähtyi kuin seinään, tästä palkkasinkin pallolla heti. Otin vielä kolmannen kerran pelkällä sanallisella käskyllä. Stoppi tuli hienosti ja sivulle tulokin onnistui ihan ok. Saisi tulla hieman ripeämmin sen loppumatkankin. Liikkeestä maahanmeno täydellinen. Taitava koiruus!
Kunhan ne kaukot vielä saataisiin toimimaan, niin tämä koirakko olisi valmis starttaamaan avoluokassa...
Kiitos Aijalle hienoista treenikuvista ja Kasman seisotuskuvista!


11.8.2009
Virallisesti viimeinen kerta vepen alkeiskurssia tänään epävirallisen vesipelastuskokeen (möllivepe) merkeissä Kaunislahdessa.
Päätin lähteä kokeilemaan Kasman kanssa vepen kisaamista möllivepeen. Ilmoitin Kasman mölliluokkaan, tässä luokassa oli kaikki muut liikkeet samat kuin sove- tai aloluokassa, mutta vienti liikettä ei ollut ollenkaan. Kasmalle kun ei vielä ole palikat kolahtaneet kohdilleen viennin kanssa, niin ajattelin että jätetään se nyt pois. Apuohjaajaksi sain Miimin, kennel Patchcoat. Kiitos Miimi vielä erittäin paljon apuohjaajana olosta ja kyydistä Kaunislahteen.

Lähtöjärjestyksen arvonnassa meille sattui numero yksi. Joten saimme aloittaa kokeen. Ensimmäisenä liikeenä kaikilla oli veneestä hyppy.
Kasma meni veneeseen innolla ja Miimi saikin sitä pidellä ihan kunnolla, jotta poika pysyisi siellä. Luvan saatua annoin Kasmalle käskyn. Kasma lähti heti ja ui erinomaista vauhtia. Välillä piti nuuhkaista 30m poijua, että mikäs se tämä on, mutta jatkoi ilman lisäkäskyä matkaa rantaa. Rantautuikin suoraan maalitolppien väliin. Ei siis virheitä...

Toinen liike sove- ja aloluokilla oli vienti, jota ei siis meillä ollut.

Kolmantena liikkeenä oli veneen haku. Miimi apuohjaajana meni veneeseen köyden antajaksi. Luvan saatua lähetin Kasman hakuun. Kasma lähti vauhdilla ja ui suoraan veneelle. Veneen Kasma toi suoraan maalitolppien väliin. Ei siis virheitä tässäkään...

Viimeinen eli neljäs liike oli hukkuvan pelastaminen. Kasma ampaisi matkaa taas vauhidilla ja tarrasi hukkuvalla kädessä olevaan patukkaan ja lähti uimaan rantaan. Viime metreillä annoin toisen luoksetulo käskyn, sillä muutoin olisi hukkuva mennyt tolppien ohi. Kasma korjasi suunnan mainiosti ja hukkuva tuli rantaan tolppien väliin. Tästäkin siis selvittiin ilman virheitä....

Tuloksena olikin sitten mölliluokan voitto 100p/100p. Taitava Kasma!
Nyt sitten vain vientiä lisää treenaamaan, jotta sekin saataisiin kuntoon. Sitten ensi kesänä virallisia kokeita sitten kisaamaan.

8.8.2009
Käytiin Toscan kanssa Reijolassa mätsärissä. Kasma sai lähteä seuran pitoon mukaan, mutta ei tänään osallistunut itse kisaan.
Tosca oli veteraaniluokan ensimmäisessä parissa, parinaan welshinspringerspaniel. Tosca sai sinisen ja odoteltiin muut parit ennen sinisten kehää. Veteraaneja olikin ihan mukavasti 7kpl. Sinisten kehässä vastassa Toscalla oli bichon frise ja amstaffi. Tuomari sanoi että on vaikea päättää mikä olisi järjestys. Ja sanoikin että juuri kun oli päättänyt että bichoni voittaa, niin kyseinen koira rupesi "temppuilemaan" (en huomannut mitä olisi tehnyt) ja päätti sitten tästä syystä että upeasti esiintynyt ja seisonut Tosca voittaa siniset. Bis-kehässä oli 4 osallistujaa (pennut, junnut, aikuiset ja vetskut voittaneet). Väsymys alkoi jo Toscaa painaa eikä askel enää niin kepeään noussut kuin junnu ja aikuisluokan voittajilla, joten ne kiilasivat Toscan edelle. Toscan sijoitus siis pitkän ja lämpimän päivän jälkeen VET SIN 1 ja SIN BIS 3


5.8.2009
No jaa... olipahan taas treenit... vepe sellaiset... alkeiskurssin viimeinen treenikerta.
Hukkuvan pelastus ihan ok, vaikkakin Kasma veti sen "matalimmasta kohdasta" rantaan eli ei tuonut suoraan mun luo vaan kiertäen. No mut pelasti kuitenkin. Sit toisena liikkeenä vienti. Kun ei toimi niin ei toimi. Tällä kertaa olin itse veneessä ja Satu lähetti Kasman, matkaa oli suunnilleen kisamatka. Ei niin ei... Ei vaan tuonut, vaikka kuinka kutsuin ja houkuttelin. Minna souti hieman lähemmäs ja otettiin uusinta kierros, niin johan Kasma lähti tuomaan nätisti houkuttelun  saattelemana. Ei vaan pojalla usko riitä pitkällä matkalla viennissä.
Veneen hakee ja hukkuvankin hakee erinomaisesti kisamatkoiltakin, mutta ei vie.... Veneestä hyppykin onnistuu kisamatkalla. No jääköön vienti nyt hautumaan talven ajaksi ja katsellaan mitä ensi kesä tuo tullessaan.

30.7.2009
Soittelin eläinlääkäriin taasen tänään. Kasman silmät rähmii edelleen. 16.päivähän pojan silmät ensimmäistä kertaa rupesivat oikein urakalla rähmimään ja aloitin silloin silmätippakuurin Kasmalle. Toscalla silmätulehdus alkoi 13.päivä ja tuolloin sain tipat eläinlääkäriltä. Molemmille pojille laitoin tippoja sen 10vrk:n kuurin. Toscan silmät parantuikin ja Kasmallakin oli nyt alkuviikon terveen oloiset simmut. Paitsi eilen päivällä huomasin silmien taas rähmivän. Joten kun eilen en eläinlääkäriä saanut kiinni, niin soitin tänään että jatketaanko samoilla tipoilla vai mitä tehdään.
Eläinlääkärin ohjeiden mukaan nyt siis jatketaan samoilla tipoilla 2 vkon kuuri laittaen 3-4 kertaa päivässä tippoja. Jos pahenee vielä tipoista huolimatta tai uusiutuu niin sitten katsellaan mitä tehdään.

Pitkin viikkoa on myös vepen ohella treenattu tokoa, avoimen luokan liikkeitä. Suurin kompastus kivi tällä hetkellä näyttäisi olevan kaukokäskyt ja siinäkin eritoten se maasta istumaan. Kokeiltu on jos jotakin, mutta kun ei... Itse jos olen aivan lähellä nousee aika hyvin, mutta vähänkin kun matka kasvaa, ei nouse. Pari vinkkiä vielä sain Aijalta, jota vielä kokeilen jossain vaiheessa... Kiitos niistä!
Istumisessa mietin että voisiko koiralla olla kipuja/jumeja alaselässä tms. Joten nyt olen parina iltana sitä hieronut ajan kanssa ja tätä jatketaan, nyt jonkin aikaa. Hieman se aristaa selkäänsä muutamasta kohdasta. Alkaa vaan kohta nuo syksyn tokokokeiden ilmoittautumiset "olla ovella", joten pitäisi sitten päättää lähteäkkö kokeilemaan vaiko ei?!

29.7.2009
Vepessä tapahtunutta...
Tänään otettiin veneen hakua, vientiä ja hyppy.
Veneen haku kisamatkalta loistava, ainut vaan että meinasi painua ohi maalitolppien, mutta muutamalla kutsulla oikaisi suunnan. Hyppy veneestä niin ikään kisamatkalta loistava. Suoraan luokse, annoin pari varmistus kutsua matkalla, että sattuisi maalitolppien väliin.
Vienti, niin no jaa... eli eih eih ja eih... Lähti ekalla kerralla loistavasti, mutta kun se usko loppuu kesken vaikka palkkaa sieltä veneestä näytettiinkin. Lyhyemmältä matkalta saatiin onnistunut vienti ja palkkana olleella köydenpätkällä vetoleikkiä palkaksi. Kasma syttyi toimimaan. Lähti valtavalla innolla vientiin, mutta jostain syystä kääntyi takasin. Eih ymmärrä... Pyysin Kasman sivulle istumaan ja siinä rauhoittelin poikaa. Kerta kiellon päälle, eli kokeiltiin taas vientiä. Satu leikki veneessä köydenpätkällä ja laitoin Kasman viemään. Saatiin onnistunut vienti poitsulle. Hyvä! Matka vain lyhyt...
Nyt sitten pitäisi saada pitemmällä matkalla niitä onnistuneita vientejä.... hmmm... siinäpä pulma mitäkä tehdä. Pari juttua onneksi on vielä mitä kokeillaan ensi kerralla vielä!

26.7.2009   
Kasma 4 vuotta! Onnea rakas blondipoika! Onnittelut myös veljille Sisulle ja Jänkälle!
22.7.2009
Vepetreeneissä tapahtunutta...
Ensimmäisellä kieroksella harjoiteltiin maalitolppien väliin tuloa. Kasma tuli joka kerta hienosti. Tätä voidaankin sitten treenailla lisää myös kotosalla vaikkapa kuivalla maallakin.
Sen jälkeen sai itse päättää kaksi alokasluokan liikettä mitä ottaa. Päätin ottaa Kasmalle veneestä hypyn ja viennin. Hyppyä siksi että sitä ei ole muutamaan kertaan nyt otettu ja halusin kokeilla miten Kasma sen nyt tekee, varsinkin pitemmästä matkasta. Eka hyppy otettiin hiukan lähempää, mutta toinen otetiin jo kisamatkasta. Ei mitään ongelmia kummallakaan kerralla! Ei edes empinyt lähtöä.
Toisena treenattiin vientiä. Kasma lähtee hyvin vientiin, kun näkee palkan (köydenpätkä) ja sillä härnää. Ekan viennin Kasma epäröi, lähti, mutta kääntyi melkein heti takaisin. Tuija souti veneen lähemmäksi ja Heli härnäsi palkalla. Sen jälkeen Kasma vei todella hienosti veneelle asti. Toisella kerralla ei mitään ongelmia ja päätin vielä kokeilla kerran ja lähettää Kasman kuivalta maalta. Ampas matkaan, mutta puolessa välissä loppui usko että Helillä veneessä olisi se palkka. No otettiin vielä kerta ja se menikin täydellisesti. Hieno homma!
Tosca sai olla seuraherrana ja pääsihän Tosca siinä välillä uimaankin, kun muut koirakot olivat vuorossa.

15.7.2009
Aamupäivästä
 Tosca sai nauttia Siljan hieronnasta. Toscalla olikin selässä todella kipeä kohta, joka kerta pomppasi melkein ylös asti, kun siitä kohdin käsitteli. Päätin nyt että Tosca saa nauttia hieronnasta n. kerran kuussa. Katsotaan auttaako säännöllinen hieronta kipuiluun ja näkee sitten tuleeko kramppi kohtauksia enää. Eli onko ne kohtaukset kivusta peräisin. Sillä jokaista kohtausta on edeltänyt se, että Tosca on ollut kipeämpi.

Vepessä oli tänään ohjelmassa vientiä ja hukkuvan pelastusta.
Ensin otettiin hukkuvan pelastus, sillä Heli oli jo kuivapuvussaan edelliselle ryhmälle "hukkunut". Niin samaan vetoon sitten meidänkin ryhmälle. Kasma oli taas kerran aivan täpinöissään jo treenipaikalle tultaessa. Hirveä veto hihnassa, kun käveltiin autolta rantaan. Eikä tarvinnut hirveästi yllyttää hukkuvaa Heliä hakemaan. Haki todella mieluusti.
Toisena liikkeenä otettiin vientiä, mikä meillä viime kerralla takkusi. Mutta tänään löytyi se sopiva palkka sinne veneeseen, nimittäin köydenpätkä. Kasma teki muutamat onnistuneet viennit veneellä. Välillä, kun vene oli kauempana, loppui Kasmalta usko että siellä veneellä mitään kivaa oliskaan. Miimi souti veneen hiukan lähemmä ja laitoin Kasman viemään patukkaa uudestaa ja suorilla sinne meni. Taitava poika!

Erinomaisesti Kasma jaksoi vielä illalla vepeillä, vaikka päivällä käytiin uimassa Kuoringalla 5 noutajan kera. Mukavaa oli Toscalla kuin Kasmallakin eikä tuo näyttänyt kovin tylsää olevan Assilla, Cinnalla ja Milallakaan! :) Mutta näin illasta uni maittaa päivän ahkerointien jälkeen molemmilla kultapojille!

14.7.2009
Käytiin Toscan kanssa pitkästä aikaa mätsärissä Joensuussa. Suomen villakoirakerho järjestämässä mätsärissä oli veteraaniluokassa paljon vetskuja, peräti 9 kpl. Harvemmin ihan näin tunkua on vetsku kehässä. Tosca sai tänään sinisen nauhan, häviten villakoiravetskulle ja lopulta Tosca oli veteraaniluokan sinisten 3.

13.7.2009
Ohjelmassa tänään oli eläinlääkäri reissu. Toscalla on ollut pari kuukautta näppylä vasemman silmän yläluomessa ja nyt viikonlopun aikana samainen silmä rupesi rähmimään urakalla. Rähmä oli vihertävää, joten tulehtunuthan se silloin on.
Eläinlääkäri puristi näppylää (vas.silmän luomirauhasen tukos) ja se tyhjenikin hyvin. Silmän tulehdukseen saatiin tipat. Samalla reissulla Tosca sai nelos- ja rabies rokotteet.
Mittasin molemmat pojat eläinlääkärissä. Tosca painoi 36.3kg ja Kasma 38kg. Kasma onkin nyt lihonut huomaamatta ja onkin tässä jo viikon verran saanut pienempää ruoka-annosta. Eli painon pudotus käynnissä...
Kiitos Jannalle ja Milalle kyydistä eläinlääkäriin!

8.7.2009
Keskiviikko päivityksen aika... :)
No jooh... Eihän se Kasmukka tänään muistanut mitä käsky VIE tarkoittaa vai liekkö vesi elementti siinä liikkeessä ollut liikaa. No, Kasma lähti hyvin joka kerta veneelle (itse kun olin haaroja myöten vedessä) ja otti esineenkin hyvin, mutta sitten "loppui usko" ja kääntyi rantaan. Vaikka vene ei todellaakan ollut kuin metrin päästä meistä. Onneksi monen yrityksen ja rauhoittelun jälkeen Kasmalle saatiin pari onnistunutta vientiä. Tästä on hyvä jatkaa.
Intoa ja halua Kasmalla on lajiin ja tekemiseen kuin pienessä kylässä, jottei meinaa malttaa pysyä pöksyissään. Pitää näköjään ruveta rauhoittelemaan se siinä rannassa ensimmäiseksi, jotta Kasma muistaisi kuunnella ja keskittyä siihen mitä siltä vaaditaan.

1.7.2009
Kesäkuukin vaihtui heinäkuuksi. Meidän ohjelmaan ei nyt tällä hetkellä kuulu mitään järisyttävää. Nautitaan ihanista keleistä jne.
Kasman kanssa käydään räpiköimässä näin keskiviikkoisin Marjalassa vepekurssilla. Tänään ohjelmassa oli veneen hakua ja hukkuvan pelastusta. Sekä otettiin alkuun Kasmalle muistutukseksi veneestä hyppy, joka oli täydellinen. Sitten otettiin ensin kerran veneen vetoköyden haku ja kun se luistaa kuin vettä vaan. Niin otettiin kaksi kertaa veneen haku eli Kasma pääsi vetämään ohjaajat Miimin ja Tainan rannalle veneen kera. Se olikin Kasmasta vallan mukavaa. Taitava poika!
Sitten pidettiin huilitauko (eli muuta kurssilaiset teki välillä) ja tänä aikana otin Toscan autosta ja päästin narussa uimaan. Mukavaa oli Toscallakin pari kertaa damia käydä hakemassa.
Seuraavaksi otettiin Kasman kanssa hukkuvan pelastus. Menin itse uimaan ja Kasma kävi pelastamassa minut rantaan. Ei mitään ongelmia tässä "ukko-tehtävässä". Innoissaa Kasma lähtee ja vetää rantaan asti. Tämän jälkeen päästiinkin ajelemaan kotia kohti.
Miimin sanoin; Kasma on luonnonlahjakkuus, että eikun syksyllä SOVEen. Vaan, katsellaahan nyt, voipi olla että omistajaa jännittää liikaa lähtee kokeilemaan sovea. Mene ja tiedä nähdäänkö meidät kilpailemassa sovea syksyllä....

Nyt on sitten Kasma pesty puhtaaksi ja kuivattu erinomaisesti. Vielä laitan bacibactia illalla poskeen, jottei hotspot nyt tuosta ärtyisi ja leviäisi enemmän.

27.6.2009
Niinhän siinä kävi kuten vähän pelkäsinkin...
Jäin tänään vepekokeita katsomasta tullessa ihmettelemään Kasman poskeen ilmennyt punertavan ruskeaa pientä länttiä. Tarkempi tutkiskelu sitten paljasti sen siksi mitä pelkäsinkin. Pojan poskeen oli taas kerran päässyt yllättämään hotspot. Eilen vielä tutkiskelin harjatessa tarkkaan koiran ettei moista inhotusta olisi edes aluillaan, eikä näkynyt. Tänä aamunakaan ei mitään päällisin puolin havaittavaa kyseisestä vaivasta. Vasta kun illalla kotiin tulin, huomasin oireet. :(  Huoh!
Toivottavasti saadaan hodari kuriin pian, jotta uintia sekä vepen alkeiskurssia voidaan vielä jatkaa. Nyt on poski pojalla lyhyessä karvassa. Pitäsköön koko koira vetää lyhyeen karvaan...

Kävin siis tänään katsomassa Kaunislahdessa vepekisoja. Kiitos Miimille kyydistä kisoihin. Aurinkoinen sää helli ja kamerakin oli mukana, joten kuviakin tuli räpsittyä jonkin verran. Kuvia vepekisoista täällä.

24.6.2009
Juhannus oli ja meni. Keskikesän juhlaa ja kesän alkua on poikien kanssa vietetty mökillä. Treenit yms. jääneet "lomalle", ainoastaan Kasman kanssa näin keskiviikkoisin käydään vepen alkeiskurssilla.
Tämän päivän treeni oli "vanhan" kertausta eli veneestä hyppyä ja veneen nouto (tosin vain pelkkää narua vielä). Kasma empi alkuun hieman hyppäämistä veneestä, mutta kun tajusi mitä pitäs tehdä, niin sitten hyppäsi erinomaisesti. Palkkiona vetoleikkiä ja lopuksi namit. Kolme loikkaa otettiin, viimeinen loikka tehtiin aika pitkältä matkaltakin. Veneen noudossa otettiin eka haku köydenpätkällä ja kun se hoitui loistavasti, niin vaihdettiin jo varsinaiseen veneen vetoköyteen. Sitä Kasma haki kaksi kertaa. Palkkana oli köyden vetoa, mikä Kasmasta on huippu kivaa!

Tosca on vietellyt eläkepäiviään uiden ja nautiskellen. Välillä on jotain pientä tokoilua omaksi iloksi otettu. Uimaan ei pappaa tarvitse käskeä kahta kertaa. Nykyään käytän usein Toscalla uidessa pelastusliivejä jotta uisi suorassa eikä vasen lonkka veden pinnalla. Liiveistä onkin ollut apua.


17.6.2009
Vepe-treenit Marjalassa
Niin se vain Kasma omistajansa yllätti, jälleen kerran! Tänään harjoiteltiin vientiä maalla, veneestä hyppyä sekä "veneen noutoa". Veneen nouto lainausmerkeissä sillä tällä kertaa noudettiin vain köysi veneen luonta. Tämä onnistui hyvin, kun veneessä Minna heilutteli alkuun köyden pätkää. Rantaan Kasma uikin sitten suorilla. Vienti Kasmalla ainakin maalla toimii vieraallekkin ihmiselle erinomaisesti. Katsellaan miten käy sitten aikanaan vedessä sama homma. : )
Veneestä hyppy on/oli se mitä eniten jännitin tai pelkäsin, ettei Kasma sieltä suostu hyppäämään uimaan. Veneeseen Kasma menee mielellään ja istuu siellä ilman kiinni pitäjääkin. Otettiin alkuun ensimmäinen hyppy ihan matalalla, jotta Kasman jalat yltää hypätessä pohjaan ja siitä pikku hiljaa syvemmälle. Ensimmäinen loikka helppo - palkkana patukkan vetoa. Toinen loikka nyt jo uimaan suoraan, lähti heti veneestä ja painui veden alle, mutta onneksi ei hätääntynyt siitä -palkkana taas patukan vetoa ja mielettömät kiitokset. Otettiin vielä kolmannen kerran vielä pitemmältä matkalta. Nyt Kasma empi hyppäämistä eikä houkutteluista huolimatta vielä hypännyt, Heli souti veneen hieman lähemmäs ja sitten Kasmakin jo rohkeni hypätä. Aivan mahtava treeni kerta!!!


10.6.2009
Vepe-treeni ilta. Tänään oltiin vielä kuivalla maalla eli treenit oli Joensuussa raviradan parkkipaikalla. Treenailtiin kumiveneeseen hyppyä ja siellä istumista sekä pois tulemista. Alkuun Kasma loikkas veneeseen ja samoin tein pois, mutta lopulta siellä jo istuttiin nätisti lupaa pois tulemisee. Harjoiteltiin myös vienti-liikettä. Jätin ekaan vientiin Kasmalle hihnan perään, kun muita koirakkoja lähellä. Hihna selvästi häiritsi Kasmaa ja ei meinannut lähtee viemään. Kertakutsulla sitten kuitenkin vei damin perille. Otettiin toisen kerran ilman hihnaa ja silloin ei ollut mitään häikkää viennissä. Ensi kerralla sitten onkin märkä ilta tiedossa eli siirrymme treenaa veteen.

8.6.2009
Iltalenkin päätteeksi ystäväni tuli filmaamaan poikia. Seisotuskuvat eivät tänään oikein onnistuneet, varsinkin nuorempi malleista seisoi vähän miten sattui. Tosca taasen oli helppo kuvattava, käsky seiso ja siinähän Tosca sit seisoi. Turkit pojilla kuvissa (löytyy kuvia-osiosta) takkusen näköiset, kun ovat nyt niin paljon käyneet uimassa, jotta on ihan pörhöllään.
Otin Kasman kanssa tokoa siinä samalla sitten vähän, kun oli kuvaaja niin saatiin muutamia tokokuviakin. Lisäilin näitäkin tuonne kuvia-osioon. Ensimmäistä kertaa otin kokonaisuudessa Kasmalle tokon avoimenluokan luoksetulon. Kasma on aika hyvin jo tajunnut mistä on kyse tässä liikkeessä. Toscan kanssa otin myös vähän seuraamista hihnassa. Häntä vispasi papallakin niin mahtavasti, sen verran hauskaa oli. 

5.6.2009
Maanantaina käytin poikia uittamassa Marjalassa tulevalla vepetreeni paikalla, jotta Kasmalle ranta olisi jo tuttu ennen uintitestaus tilaisuutta. Kasma kun hiukan arkailee alkuun uudessa paikassa uimaan lähtemistä. Mutta kun tottuu rantaan, niin sitten uidaan vaikka kuinka pitkään ja hyvin. Keskiviikkona 3.6. sitten käytiin Kasman kanssa vepen uintitestauksessa. Kasmahan mennä pärskytteli innoissaan. Dami tuli vedestä helposti ja luoksetulonkin se vielä osaa. :) 
Torstaina sitten kävin itse teoriaa kuuntelemassa. Pikkasen hiipi takaraivoon jännitys, että kuinkahan tässä käy. Muut nyt ehkä menee vielä, mutta kuinka saada Kasma hyppäämään veneestä? Nuorempana Kasma nimittäin "tippui" suolammella mättäältä veteen (luuli että pystyy kahlaamaan aluksi) ja sen jälkeen ei siellä mennyt uimaan. Tuolloin ei edes Kasma uponnut veden alle kokonaan, mutta säikähti sitä sen verran, että siitä juontaa juuret tuohon arkailuun vieraissa rannoissa. Saati nyt kun pitäisi hypätä sieltä veneestä suoraan uimaan... huh.. no toivottavasti Kasma yllättää omistajansa jälleen kerran taidoillaan ja hyppii veneestäkin mielellään. Märkä kesä siis tiedossa...

31.5.2009
Kasman kanssa lähdettiin tänään metsästämään sitä "viimeistä ykköstä" tokosta alokasluokasta. Hellettä piisasi, mutta päästin Kasman koepaikalle tultuani heti uimaan jokeen. Sopivasti sitten piristi Kasmaa.
Startattiin numerolla 2. joten pitkään ei tarvinnut odotella vuoroa. Paikalla makuussa vieruskaveri lähti samoin tein mutta Kasma makoili tyytyväisenä. Seuraamiset meidän parasta tähän mennessä, yleensä 6-7 paikkeilla seuruut, mutta nyt 9 ja 8. Vau! Muutenkin Kasma toimi upeasti, sen verran viilenti uiminen, jotta piti liikkeiden välissä juosta liikkeenohjaajan luokse moikkaamaan. Mutta tuli kyllä heti kun kutsuin. Hieno koiruus!
Kasman tulos Anne Nokelaisen tuomaroimana siis ALO1 177.5p (alokasluokan parhaat pisteet ikinä) ja sijoitus 4./13. => koulutustunnus TK1

24.5.2009
Pitkästä aikaa starttasimme Kasman kanssa tokokokeissa. Kokeet oli tänään Kulhon pesäpallo kentällä ja tuomari Mauri Pehkonen.
Koe sinällään oli hiukan normaalista poikkeava että siinä oli liikkeenohjaajien harjoittelua samalla. Eli kokeessa ensin oli kaikilla koirakoilla paikkalla makuu kahdessa ryhmässä. Kasman numero oli 4. joten olimme ensimmäisessä ryhmässä. Paikkalla makuu nappi suoritus, vaikka vierus kaveri vierestä liikkuikin. Tämän jälkeen jokainen koira kävi vuorollaan tekemässä seuraamiset ja sitten tuli seuraavan koirakon vuoro. Kun kaikki 12 koirakkoa oli seuraamiset tehty, tehtiin loput liikkeet. Eli tuli taukoa siinä välissä.
Kasma oli todella upea koira, ei tietoakaan enää toisille koirille ärisemisestä tai stressistä koepaikalla. Poika senkun kerjäsi rapsutuksia ja makoili pitkin tannerta. Vähät välitti toisista koirista. Nenäkään ei "tippunut" kertaakaan maahan vaan katsekontakti oli hienoa. Muutamat perusasennot seuraamisessa pojalta jäi väliin, joista sitten putosi pisteitä. Myös pientä ennakointi jäävissä liikkeissä perusasentoon siirtyessä.
Liikkeet meni todella hienosti ja rivi kertokoon sen puolestaan (tulos löytyy osineen Kasman koetuloksista). Tulos oli siis ALO1 176p sijoitus 3./12.

Väsynyt ALO1 :sen tokoilija...


16.05.2009
Tänään oli sovittu tokotreenit Aijan kanssa pärnälle.
Toscan kanssa otin Aijaa odotellessa (etuajassa kun taasen olin) hieman seuraamista, paikalla oloa ja luoksetuloa. Tosca tekee nätisti kaikki, vaikkei vauhti enää päätä hurmaa. Kasmalle otin tunnarikapulan tuontia ja pitely treeniä.
Sitten jo Aija kera Rini -aussien ja Rubi -karjiksen huristeli paikalle.
Tällä kertaa itse olin vähän "huonosti" motivoitunut treeniin ja treenisuunnitelma jäi tekemäti. Kasmalle otin noutokapulan kantoa ja tuomista, kun sain kokeilla Aijan isompaa noutokapulaa. Meidän oma kun on aivan liian pieni. Kasma kantaa sitä aina niistä päistä eikä keskeltä. Elikkäs "tilauksessa" olisi siis isompi kapula poitsulle. Kaukoja kanssa kokeilin mitä Kasma meinaa takapalkan (ruoka) kanssa. Eikä tänään oikein luistanut. Kotosalla treenatessa kaukoja toimi hyvin takapalkka. No eikun niitä treenaa lisää.
Sitten lähettiinkin juoksuttaa koirat. Kiiveettiin pärnän rinteitä, tällä kertaa oli kameratkin mukana. Hyviä kuviakin sai ilta-auringon paistaessa. Tässä muutamia otoksia.



14.05.2009
Toukokuukin jo puolessa. Tänään on tasan kuukausi Kasman kastraatiosta. Eikä ihanempaa poikaa enää voi olla. Kasma on muuttunut paljon, on nykyään paljon rauhallisempi hihnalenkeillä, ei vedä hihnassa enää. Muutenkin paljon rennompi ja iloisempi noutajan poika. Mikä parasta haaveeni toteutui; Kasma syö nykyään "noutajien tapaan" eli erinomaisella ruokahalulla, nyt uppoaa kurkut ja hedelmätkin eli kaikki. Mitä ei ole tapahtunut sitten sen jälkeen, kun Kasma täytti 1 vuoden. =)  Erinomaisen syömisen kautta on mahaongelmat enää muisto vain ja treenatessakin alkaa jo makupalat / ruoka kiinnostaa palkkana. Ollaankin pojan kanssa nyt treenailtu tokoa ahkeraan ja tavoiteena ne puuttuvat ykköset alokasluokasta näin alkuun. Ekat kisat olisikin pian jo ajankohtaiset. =)
Tosca ja Kasma ovat nauttineet kun ovat "päässeet" rupemään rapakoissa ja piehtaroimaan heinikossa. Eli nauttiivat alkavasta kesästä täysin rinnoin. Ja ah... sitä hiekan ja roskan määrää sisällä... =)

01.05.2009
Vappu päivää vietettiin mätsärin merkeissä. Mätsärin järjesti Josepa ja tänään osallistui vain Tosca. Kasma lähti seuraa pitämään mukaan. Veteraaniluokkaa odoteltiin melkoinen tovi. Odotellessa oli mukava vaihtaa kuulumisia tuttujen kesken. Mätsärissä oli omat kehät pienille ja isoille koirille. Tosca siis osallistui isojen veteraaniluokkaan ja voitti sen. Isojen punaisten BIS-kehässä oli 5 osallistujaa ja tänään Tosca oli se viimeinen eli BIS 5.

26.04.2009
Aurinkoista sunnuntaita lähdettiin viettämään Roukalahdelle Päivilänvaaralle kera flattilauman. Mukava oli käydä makkaraa paistamassa ja nauttia auringosta. Koirillankin näytti olevan kivaa juoksennella. Tänään oli vain tunkua siellä laavulla, mutta onneksi sulassa sovussa siellä sovittiin olemaan. Koirat nautti kun oli paljon rapsuttajia ja taisipa sieltä vähän makkaraa koiruleillekin tipahdella, kun omat makkarat olivat jo syöneet.
Kuviakin tuli otettua, mutta usein sattui vain nenänpää tai häntä niissä näkymään, sillä vauhti oli melkoista.


Kasma tasan 3v 9kk


Tosca 8v 6kk

21.4.2009
Viikko leikkauksesta. Kasman haava on parantunut älyttömän hyvin. Kasma on myös antanut haavan olla ihan rauhassa, ei juuri mitään mielenkiintoa ollut siihen. Ruoka on Kasmalle ruvennut maistumaan todella hyvin. Kuppi on tyhjänä joka syönti kerran jälkeen. Annosta pienensin samointein jottei alkaisi lihomaan. Nykyään Kasma oikein tulee norkoilemaan ruokaa, kun alan kuppeja kolisuttelee. Usein syö vielä Toscalta jääneet pienet jämät, tosin vasta luvan kanssa. Ilman lupaa ei Toscan kupille mene. Eilen illalla itse söin porkkanaa, niin Kasma tuli siihen kerjäämään että mulle kans. No pienen palan annoin ja sinne uppos, mikä ei todellakaan aikaisemmin ole uponnut!
Röyhtäilyt ja närästykset on kaikki nyt poissa, kun poika syö. Hyvältä näyttää ainakin nyt, että mahaongelmat on taakse jäänyttä elämää. :)
Muuta isompaa vaikutusta ei vielä ainakaan ole huomattavissa Kasmassa operaation jälkeen kuin tuo syöminen. Omalla tavallaan Kasmasta on kyllä tullut rennompi ja iloisempi. Katsellaan löytyykö se valtava tekemisen tarmo mikä koiralla on, kun vaan hajut eivät olisi sekoittamassa keskittymistä. :)


15.4.2009
Kasman heräämiset nukutuksesta ja yö meni hyvin. Pientä piippailua oli illalla, lienee kuitenki johtunut enemmän "krapulasta" kuin itse haavasta. Olihan annos nukutusainetta valtava. Yöksi virittelin t-paidan "nurinperin" haavan suojaksi. Kasma nukkuikin mun vieressä melkein koko yön. Kolmen pintaa heräsin kovaan läähätykseen. Kasmalla oli yksinkertaisesti kuuma, avasin ikkunan ja pyysin Kasman lattialle sängyn viereen, niin siihen rapsutuksiin sitten simahti. Aamulla poitsu herätti vaille kuusi, käytiin ulkona muttei tehnyt mitään, kun haava "kiristi". No jatkettiin vielä unia pari tuntia ja sit käytiin uudelleen ulkona ja tarpeet sinne tehtiin kunhan vähän käveltiin eka että vertyy haava-alue sekä Kasma unohti olevansa kipeä. Aamuruokaa meni puolet annoksesta, ensin tietty kera jauhelihan pilleriä poskeen.
Aamupäivästä käytiin sitten jo hihnalenkillä kävelemässä ja hyvin poitsu mennä viuhto. Alkumatkassa piti vähän pomppia ja hötkyillä, mutta sitten mentin normaaliin tyyliin.

Kasma potilas ruokalevolla
14.4.2009
Aamulla käytiin Toscan ja Kasman kanssa pitkä peltolenkki kiertämässä. Sen jälkeen tarjoilin Toscalle aamuruuan, mutta ei herralle kelvannut. Kasmalle ei edes tarjoiltu, sillä tänään edessä oli "miehuuden vieminen" eli kastraatio. Kasma nukahti nopsaan nukutusaineen saatuaan, mutta samoin meinasi myös herätä nopsaan. Eli nukutusainetta jouduttiin antamaan useaan otteeseen lisää. Kuulemma bernhardilaisen annos :)
Samoilla nukutuksilla poistettiin hammaskivet Kasmalta. Kotiin tultua Kasma jo häntää heilutteli kun kannettiin se sisälle, joten alkaa jo heräillä, sitkee sissi...No uni kuitenkin maittaa vielä...

6.4.2009
Ihanaa tämä hyvin viriilin nuoren uroksen kanssa eläminen tälläisellä koirarikkaalla (=narttu rikkaalla) alueella. Kasmalla on ollut kevättä rinnassa ihan muille jaettavaksi asti. Ruoka ei maita ja ulkona ei ole korvia (jos ei ole kauko-ohjattavapanta päässä)... Syömättömyydestä seuraa sitten mahaongelmat (närästys, pahoinvointi, ripuli jne.), joiden takia Kasma oli jo 2 viikon lääkekuurilla. Olen huomannut Kasman mahaongelmien tulevan aina, kun lähistön nartuilla on juoksut menossa. Jos Kasma syö kunnolla, ei näitä mahaongelmia ole.

Tosca mennä porskuttaa pirteänä. Back on track-manttelista on ollut huomattava hyöty veteraanille. Aikaisemmin Tosca oli hyvin jäykkä ja venyttelyt oli todella vähäisiä. Manttelia kun on käytetty, on Tosca ruvennyt venyttelemään normitapaansa, pitkään ja hartaasti. :)


27.3.2009
Vietettiin kaunista perjantai päivää ulkoillen jäällä kolme tuntia. Tosca ja Kasma nauttivat kun oli "tilaa" juosta. Paisteltiin saaressa sitten makkaraakin ja juotiin kahvia. Aurinko paistoi niin lämpimästi että... Nyt sitten on väsynyttä, mutta onnellista kultaista kämpässä.
Kuvia lisää poikien omissa ja yhteis kuvissa.

14.3.2009
Lumien sulamista, kesää odotellessa ja pentua miettiessä...
Siinäpä noin suunnilleen meidän kuulumiset. Eipä olla mitään erikoista tai vähemmän erikoistakaan puuhailtu. Pojat sai nauttia hierojan käsittelystä viikko sitten ja pojathan nautti. Toscalla oli kipukohtia muutamia ja jäykkyyttä takapäässä. Kasmalla oli hieman jäykkyyttä takajaloissa sekä lavoissa. Nyt sitten päivittäin molempia venytellään ja venytellään...
Hankin Toscalle myös Back on track-manttelin. Katsotaan tuoko se helpotusta helposti jumeilevaan selkään.

27.2.2009
Niin se on jo helmikuukin lopuillaan. Kisakalenteria Kasman kohdalta on jo vähän ruksailtu kasaan, katsotaan mitä sitten tuleman pitää.
Päivisin ollaan käyty poikien kanssa hoitelemassa Blackcode´sin pentusia kun tarvista on ollut. Pentulauma onkin jo pienentynyt kahteen ja viikonlopun aikana pienentyy vielä yhteen.
Tänäänkin kävimmä päivällä tämän vauhtikaksikon ruokkimassa ja ulkoiluttamassa poikien kanssa. Tai no isommat köörit aina vessaan siksi aikaa kun vauhtikaksikko pääsee irti. Jannalla ollessamme jonkin aikaa, Tosca makoili sohvalla ja muut isommat koiruudet lattialla. Vilkaisin yhteen aikaan Toscaa ja se oli outo, huojui ja päätä veti oikealle. Lattialle tullessa toinen etutassu nousi ylös ja nenää veti kattoa kohti. Eli kroppa kramppasi. Tajuissaan Tosca oli koko ajan, reagoi nimeensä ja käskyihin. Kroppa vaan "eli omiaan".
Eli Tosca sai taas ns. kipukohtauksen, kolmas sellainen. Tosin edelliset tulivat jo toukokuussa 2006 ja toinen lokakuussa 2007, joten onneksi näitä kohtauksia ei ole useammin tullut. Alkuun luulin että olisko epileptisiä kohtauksia, mutta toisaalta oireet käy myös kipukramppeihin. Ja nyt kun on miettynyt läpi kaikki kolme kohtausta, Toscalla on ollut edeltävinä päivinä kroppa kipeänä. Kuten nytkin Toscalla on ollut kipeitä kohtia selässä (lihakset jumissa) jo viikon verran ainakin. Kohtauksen jälkeen Tosca oli taas oma itsensä, ei mitään merkkejä että olisi edes ollut mitään kramppeja.
Onneksi viimeistään ensi viikon perjantaina tulee hieroja hieromaan koirat. Jospa ne jumitkin sieltä nyt sitten aukeaisivat kunnolla.

14.2.2009
Ystävänpäivää vietettiin kaverin kera. Käytettiin isommat noutajat juoksuttelee metässä ja sit mentiin kaverin luo pikkupiraijoita kattomaan. Kuviakin tuli räpsittyä pennuista muistoksi, ennen kuin ensimmäiset flattipennelit lähtee omiin koteihinsa. 

Cinna, Tosca, Assi ja Kasma


B. Dream I Am ja B. Dream Maker 7vko


B. Dream Story ja B. Dream Story & B. Dream Lover 7vko
13.2.2009
Kolmastoista päivä ja perjantai....
Käytiin metsälenkillä kera flattityttöjen. Noutaja pojilla ja tytöillä näytti olevan kivaa kirmailla. Hanki on vaan petollinen nyt, kun on kova "kansi" päällä. Mutta onneksi tuolla metsässä menee tie jota pitkin on hyvä juoksennella. Eikä sillä tiellä yleensä kovin ruuhkaista ole, mitä nyt joskus harvoin tulee muutama kauramoottori eli hevosia vastaan. Tänään ei siellä muita liikkunut kuin me.

Lenkin jälkeen pyörähdettiin Joensuusta pikkulätyille ostamassa sapuskaa. :) Ja sitten mentiin Jannan luokse kylään. Otimma pennut takapihalle ulkoilemaan kera Toscan. Kasma ja tytöt saivat majailla sen aikaa vessassa turvallisuus syistä. Tosca sitten "ulkoilutti" piraijalaumaa. Välillä piti murahdella pennuille ja karkuun juosta. Mutta todella kivasti miun kultakuono oli pentujen kanssa. On Tosca vaan niin varma ja luotettava koiruus olemaan pentujen kanssa. Mieluummin Tosca poistuu tilanteesta kuin mitään pennuille tekisi. 
Pentuja kovasti kiinnosti vaalea blondi, mutta hieman se pelotti kun se murahteli ja haukahteli. Ruskeanauhainen uros sitten rupesi "räyhäämään" takaisin Toscalle ja samaan kuoroon yhtyi välillä kultanauhainenkin uros. Taisi vähän molemmin puolin jännittää yhteinen ulkoilu, niin Toscaa lauma pentuja kuin  myös pentuja vaalea Tosca. :)
Tulipa iloinen "yllärikin" vierailun aikana... ;D Janna paistaa se aurinko sinne risukasaankin välillä, eiks juu?


Tosca ja Blackcode´s Dream pentuja
Pennuista enemmän kennel Blackcode´s

21.1.2009
Meidän päivä alkoi hiukan "erityylillä" kuin normaalisti. Suomeks sanottuna pojat lähtivät suoraan lenkille nukkumasta. En sen puoleen itekkään kerinnyt kauaa hereillä olla, kun oltiin jo menossa metsälenkille kera Jannan ja tyttöjen. Juu ja kello näytti 8.30. Eipä kovin usein vielä tuohon aikaan Jannan kanssa lenkkeilemässä olla. No mut kerta on ensimmäinenkin ja tänään siihen oli hyvä syy....  Lenkin jälkeen Assi tuli meille päiväksi hoitoon.
Illalla kun joutavaa aikaa oli niin ajattelin että tehdääs pojille pikatrimmaus eli siistiminen. Alkoi nimittäin pojat olla kuin mitäkin mettäläisiä, kun viime trimmauksesta, kunnollisesta sellaisesta, tais olla aikaa reilu 3kk. Tassukarvoja on nyt leikelty useamminkin, mutta muuten trimmailut on jäänyt. Enkä nyttenkään viittinyt kuin pikkaisen siistiä poitsuja. Tassuja ei tällä kertaa otettu. Kun ei kumpikaan ole nyt lähiaikoina mihinkään misterkisoihin menossa. :) Tosca oli sitä mieltä että tää on ihan turhaa, kuvaakin kun yritti ottaa niin ilmeet kertokoon kaiken. Ei vois vähempää kiinnostaa....



13.1.2009
Jos vaikka välillä kirjottelisi kuulumisiakin. Tosin mitään erikoista ei meille kuulu, samaa jollotusta... ;)
Tosca mennä porskuttaa vielä kuin nuori poika. Tykkää tosin nukkua paljon enemmän lämpimissä paikoissa mitä ennen. Naama alkaa jo pikkuhiljaa vaalentua papalla, muttei menoa haittaa. Kasma on saanut uuden lempinimen HH eli hormooniheikki, on taas narttuja lähimaastoissa juoksullaan niin poikaa viedään... Ruoka ei maita kunnolla ja ulkona hihnalenkit ovat yhtä vetämistä. Nyt onkin käyttöön otettu kauko-ohjattava panta, jolla saan helposti koiran kuulolle, jos ei normi käsky mene perille. Onneksi sisällä Kasma ei muista narttuja, eli ei piippaa tai hötkyy ulos päästäkseen. Välillä otetaan Kasman kanssa tokotreenejä, jotta aivotkin saavat kunnon työskentelyä. Hyvin on opit päässä pysynyt... :)


Tämän viikon ollaan pentuvahtina Jannan työpäivien aikana, käydään siis päivällä aina "pelastamassa Cinna pennuilta tai pennut Cinnalta", ihan kuinka vain. Tuleepahan välillä taukoa imetyksestäkin, kun mie käyn siellä. Cinna kun hoitaa mukuloitaan niin autuaasti että... Eipähän menisi pennuilta mahat kuralle liiallisen maidon saannin takia. Äkkiä ne suloisuudet ovat kasvaneet, nyt jo ikää kohta 2,5 vkoa. Meno alkaa olla jo aikamoista pentulaatikossa, kun pennut kävellä taapertaavat jo.
Tässä muutamia kuvia tasan 2vko:n ikäisenä. Lisää informaatiota kyseisistä pennuista löytyy kennel Blackcode´s:istä

vas. kultanauhainen ja sininauhainen uros, oik. vihreänauhainen uros

 
Osataan me jo istuakki.... t: jätti eli sininauhainen uros

Yritettiin ottaa jokaisesta pennusta kivoja pääkuvia, niin pennut olivat tätä mieltä kuvaamisesta. No tarpeeksi kun ottaa kuvia niin aina siellä niitä "poseerauskuviakin" löytyy.
 
vas. sininauhainen uros ja oik. vaalenpunanauhainen narttu

2.1.2009
Näin on päästy taas uuteen vuoteen. Vuoden vaihdetta vietettiin ystäväni ja koirien kanssa.
Alkanut vuosi näyttää mitä tuleman pitää... pentukuume on kova, katsellaan ja kuulostellaan miten käy... Mitään hirveitä suunnitelmia ei olla tehty, mennään ns. mielen mukaan minne mennään. Kasman kanssa ehkä käydään muutamissa näyttelyissä ja sitten tokoilemassa. Tosca saanee viettää veteraanin huoletonta elämää, ehkä jotain pientä Toscankin kanssa tehdään.
Katsellaan ja kuulostellaa... Oikein hyvää uutta vuotta 2009 kaikille!




© 2011 Kennel Goldencream´s